pe 1.9. 18:45
Simonkallion koulu
Akrobatiakoulu jatko (Simonkallion koulu, pe)
Akrobatiakoulu jatko 7+ (Simonkallion koulu, pe)
Simonkallion koulu
Ilmoittautuminen
Simonkallion koulu
1.9.2023 18:45 - 15.12.2023 Ilmoittautuminen päättynyt Jonossa1

Tervetuloa akrobatiakouluun!

Yli 7-vuotiaille suunnatussa akrobatiakoulussa opetellaan monipuolisesti erilaisia temppuja ja kehitetään ketteryyttä välineitä ja telineitä hyödyntäen. Jokaiseen tuntiin kuuluu akroiluosuus, jonka lisäksi tunneilla vahvistetaan perusliikuntataitoja leikinomaisten harjoitteiden kautta. Akrobatiakoulu sopii kaikille temppuilusta innostuville lapsille ja on hyvä valinta seuraavaksi ryhmäksi esimerkiksi temppukouluilijoille. Ryhmät harjoittelevat kerran viikossa ja esiintyvät SC Vantaan talvi- ja kevätnäytöksissä.

Ryhmissä ei ole määriteltyä yläikärajaa. Sopiva tunti suositellaan valittavan oman taitotason mukaisesti:

Akrobatiakoulu jatko on tarkoitettu niille harrastajille, joilta perustemput jo luonnistuvat ja jotka haluavat oppia jo hieman haastavampia temppuja, kuten arabialaisen kärrynpyörän tai puolivoltin.

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Akrobatiakoulun tunneilla liikutaan ohjaajien johdolla ilman huoltajaa. Huoltajat ovat tervetulleita seuraamaan ensimmäistä tuntia, jonka lisäksi kauden aikana järjestetään yhteistunti huoltajien kanssa.

Lisäksi on mahdollista valita seuraava tunti halvempaan yhteishintaan:

  • Akrobatiakoulu jatko 7+ (La klo 12:45-14, Rekolan koulu)

Kiinnostaako jokin muu ryhmä lisäryhmänä? Ole yhteydessä toimistoomme, niin autamme sopivan ryhmän löytämisessä! 

Lapsella on mahdollisuus kokeilla harrastamista kahden viikon ajan, jonka jälkeen osallistuminen on mahdollista perua 15€ toimistokulun hinnalla. Maksettu maksu palautetaan vähennettynä toimistokuluilla. Peruutuksesta tulee aina ilmoittaa kirjallisesti toimistoon toimisto@scvantaa.fi. Huomioittehan, että harrastusmaksu tulee olla maksettuna ennen harrastuksen alkamista. Lasku lähtee automaattisesti ilmoittautumisen yhteydessä 14pv maksuehdolla. Tarkemmat maksu- ja peruutusehdot löytyvät liitteenä.
 
Vakuutukset
Harrastajia ei ole vakuutettu seuran toimesta vaan jokaisella tulee olla oma vakuutus. Ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollista ostaa Pohjola Vakuutuksen Jumppaturva-vakuutus 5€ hintaan.

Syksyn 2023 aikataulut
Syyskauden ensimmäinen tunti järjestetään perjantaina 1.9. ja viimeinen 15.12. Syyslomaviikolla (vko 42, 16.-22.2.) ei järjestetä tunteja. Myöskään itsenäisyyspäivänä 6.12. ei järjestetä tunteja. Syyskauden päätteeksi järjestetään koko SC Vantaan yhteinen talvinäytös sunnuntaina 17.12. Näytöksessä ryhmät esittävät kauden aikana opittuja taitoja. Lisätietoja näytöksestä saatte kauden aikana.

Harjoitusaika: Perjantai klo 18:45-20
Harjoituspaikka: Simonkallion koulu, os. Simonkallionkuja 1
Hinta: 80€/yksi harjoitus viikossa, 95€/kaksi harjoitusta viikossa. Lisäksi kaikilta harrastajilta laskutetaan SC Vantaan jäsenmaksu 40€/jäsenkausi (1.7.-30.6.)
Ohjaaja: Elle Turunen (etunimi.sukunimi@scvantaa.fi)
Yhteydenotot: Ilmoittautumiset ja osallistumisen peruutukset toimisto@scvantaa.fi, laskuja koskevat asiat laskutus@scvantaa.fi

Tunnilla tarvittavat varusteet: liikunnalliset vaatteet ja juomapullo. Liikumme tunneilla paljain jaloin tai liukumattomilla tossuilla. Pitkät hiukset laitamme hyvin kiinni ja jätämme korut kotiin.

pe
1.9
18:45 - 20:00
Akrobatiakoulu jatko (Simonkallion koulu, pe)
Simonkallion koulu Näytä kartalla
Simonkalliontie 1, 01350 Vantaa, Suomi
pe
8.9

15.9

22.9

29.9
18:45 - 20:00
Akrobatiakoulu jatko TUNTI PERUTTU!
Simonkallion koulu Näytä kartalla
Simonkalliontie 1, 01350 Vantaa, Suomi
pe
6.10

13.10

ke
25.10
18:45 - 20:00
Akrobatiakoulu jatko, POIKKEAVA HARJOITUS!
Viertolan koulu, Jokirannan toimipiste Näytä kartalla
Viertolankuja 1, 01300 Vantaa, Suomi
pe
3.11

10.11

17.11

24.11

1.12

8.12

15.12

Tiedot

Aikataulu

Hintatiedot
Lasku toimitetaan ilmoittautumisen jälkeen.
  • Akrobatiakoulu jatko (Simonkallion koulu, pe) 80,00 € *
  • Akrobatiakoulu jatko 7+ + lisäryhmä (Akrobatiakoulu jatko: La klo 12:45-14, Rekolan koulu) 95,00 € *
* vain yksi on valittava
Valinnaiset maksut
  • Vapaaehtoinen jumppaturva-vakuutus 5,00 €  
Kaikki ilmoittautumiset