Erityistä tukea tarvitsevien ryhmissä pääsee nauttimaan liikkumisen tuomasta ilosta ja elämyksistä!
Erityisliikunnan ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisten tilanteiden vuoksi vaikea osallistua yleisiin liikuntaryhmiin ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista. Uniikkien kilpajoukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa, 2 tuntia kerrallaan. Uniikit kilpajoukkueen harjoituksissa on yleisten voimistelutaitojen lisäksi tavoitteena harjoitella rytmisen voimistelun Special Olympics -ohjelmia ja ryhmä osallistuu aktiivisesti Special Olympics -kilpailuihin.
Ilmoittautumisen varmistamisen jälkeen harrastamista on mahdollista kokeilla kahden viikon ajan, jonka jälkeen osallistuminen on mahdollista perua 15€ toimistokulujen hinnalla. Maksettu maksu palautetaan vähennettynä toimistokuluilla. Peruutuksesta tulee aina ilmoittaa kirjallisesti toimistoomme toimisto@scvantaa.fi. Huomioittehan, että harrastusmaksu tulee olla maksettuna ennen harrastuksen alkamista. Yleiset maksu- ja peruutusehdot löytyvät liitteenä.
Vakuutukset
Voimistelijoita ei ole vakuutettu seuran toimesta vaan jokaisella tulee olla oma vakuutus. Ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollista ostaa Pohjola Vakuutuksen Jumppaturva-vakuutus 5€ hintaan.
Kevään 2024 aikataulut
Kevätkauden ensimmäinen tunti järjestetään torstaina 11.1. ja viimeinen 2.5. Hiihtolomaviikolla (vko 8, 19.-25.2.) ei järjestetä tunteja. Kevätkauden päätteeksi järjestetään koko SC Vantaan yhteinen kevätnäytös sunnuntaina 5.5. Näytöksessä ryhmät esittävät kauden aikana opittuja taitoja. Lisätietoja näytöksestä saatte kauden aikana. Lisäksi Uniikit osallistuvat kauden aikana kilpailuihin, esiintymisiin ja leireille. Näistä lisätietoa saa ryhmän valmentajalta Susanna Kuuselalta.
Harjoitusaika: Torstai klo 18-20 Jokivarren koulu ja su 18-21 Korson harjoitushalli, Sokeva
Harjoituspaikka: Jokivarren koulu, os. Sorvatie 16, Vantaa, Korson harjoitushalli, Sokeva, os. Tavitie 1
Hinta: 320 €/kevätkausi ja maksetaan 80 €/kuukausierissä. Lisäksi kaikilta harrastajilta laskutetaan SC Vantaan jäsenmaksu 40€/jäsenkausi (1.7.-30.6.).
Ohjaaja: Susanna Kuusela (etunimi.sukunimi@scvantaa.fi)
Yhteydenotot: Ilmoittautumiset ja osallistumisen peruutukset toimisto@scvantaa.fi, laskuja koskevat asiat laskutus@scvantaa.fi